Tarinoita

Pitbull-narttu "Daisy", 3 vuotias perhekoira katosi auto-onnettomuuden yhteydessä 27.1 n. 15-20 km ennen Mikkelin keskustaa 5-tiellä, Otavan kylän liepeillä. Onnettomuudesta selvittiin ilman henkilövahinkoja, mutta auttamaan tullut ihminen ei varmaankaan auton ovea avatessaan ajatellut, että autosta voisi ovenraosta vilahtaa koira karkuteille. Näin kuitenkin kävi ja Daisyn seikkailu alkoi.Koiraa ei saatu kiinni tuolloin lauantaina, omistajat joutuivat palaamaan Helsinkiin ilman koiraa. Muuten etsinnät olisivat varmaan jatkuneet tauotta, mutta perheen 1,5 vuotias ja 4 kk ikäiset lapset oli saatava kotiin ja petiin. Sunnuntaina koirasta saatiin havaintoja onnettomuuspaikan lähistöltä. Daisy oli tullut lähelle ihmisiä, mutta ei kuitenkaan niin lähelle, että kiinniottoa olisi voinut ajatella.

Omistajat etsivät koiraa sunnuntaina tuloksetta ja huoli alkoi olla suuri - kolaripaikan läpi menee vilkasliikenteinen 5-tie, junarata ja pakkanenkin paukutti metsän puita. Kun koiraa ei sunnuntainakaan löytynyt, saatiin Heinolasta apuvoimia. Koiraetsijät ry:n porukkaa oli meitä auttamassa, samoin oma koirani Bono, joka on Daisyn kaveri. Pimeä tuli kuitenkin liian varhain, eikä etsintöjä voitu jatkaa. Niille paikoille, joissa Daisyn jälkiä oli, jätettiin ruokaa ja tuttuja hajuja. Omistajien hätä ja huoli olivat aiheelliset, sillä säätiedot lupailivat yhä kiristyviä pakkasia.
Tuoreita jälkiä oli löytynyt jälleen tiistaina 30.1 n. 200 metriä onnettomuuspaikasta. Jäljet johtivat ladon alle. Mikkelin löytökoirien vapaaehtoistyöntekijä oli apuna ja vei naudan mahaa ladon luo. Myöhemmin nuo eväät olivat kadonneet, joten elimme toiveissa, että ruuat olisivat päätyneet Daisyn nälkäiseen vatsaan. Omistajat ajoivat näköhavaintojen perässä tiistaina taas Helsingistä Mikkeliin, mutta tulivat jälleen takaisin ilman koiraa.

Keskiviikkoaamuna pakkasin autoon Daisyn emännän ja lapset, sekä Bono-koiran. Bono teki tarkkaa työtä nuuskutellessaan Daisyn jättämiä pissaläikkiä, joissa oli ah, niin ihastuttava juoksuisen nartun aromi. Daisyn tapa liikkua on myös aika persoonallinen "nelitassuloikka", joten jäljet oli sikälikin helppo tunnistaa. Daisy oli kolunnut kesämökkien alusia, selvästi käynyt kurkkimassa ikkunoistakin sisälle. Jätimme jälleen ruokaa ja tuttuja hajuja alueelle, kiersimme talosta taloon kyselemässä, mutta jouduimme lähtemään kotimatkalle ilman Daisya. Tarkoitus oli viritellä yöksi pari loukkua, Daisyn isäntä ajoi "loukkuvahdiksi" keskiviikko-iltana, mutta toinen loukuista oli rikki ja homma tuntui jo ihan toivottamalta.

Keskiviikkona ja torstaina ei Daisysta kuulunut sen enempää. Kukaan ei koiraa nähnyt, joten omistajien pelko oli aiheellinen. Otin torstaina yhteyttä Mikkelin taksikeskukseen, pyysin välittämään viestin taksinkuljettajille Daisyn katoamisesta. Torstain ja perjantain välisenä yönä ja perjantaiaamuna alkoi sitten tapahtua. Daisy oli lähtenyt kylille. Usea havainto tuli Otavan kylältä, jossa koira oli käynyt kaupan pihalla, palolaitoksen pihalla ym. Kuudetta päivää kateissa ja edelleen pakkasista huolimatta ehjin tassuin! Omistajilla tuli kiire lähteä Mikkeliin. Sovimme muonavaraston täydennystreffit Malmin Prismaan ja ihmettelimme, että kassaneiti sai pidettyä ilmeensä peruslukemilla, kun lastasimme hihnalle perjantai-illan kunniaksi maksaa, munuaisia, sydäntä, lihapullia ym. Itse jouduin jäämään töiden takia Helsinkiin, mutta en muista milloin olisin toivonut mitään noin kovasti, kun että Daisy löytyisi. Daisyn omistajat olivat joutuneet pari viikkoa aiemmin lopettamaan pienen pittipennun, jolla todettiin sydämessä vajaatoiminta ja reilu 10-viikkoisen pennun elinvoima heikkeni vajaassa vuorokaudessa niin, että lopetus oli ainoa vaihtoehto. Jotenkin en voinut ajatella, että samaan perheeseen voisi iskeä salama kahteen kertaan. Lupasin itselleni ja ystävilleni, että Daisya etsitään niin kauan, että saadaan tarinalle päätös, olisi se sitten hyvä tai huono. Puhelimeni soi perjantai-iltana noin klo 18:30, kun olin ajamassa kehä ykkösellä. Daisy istui kuulemma isännän autossa ja söi herkkuja! Meinasin joutua tekemään hätäparkkeerauksen keskelle kehää sillä sekunnilla!Paikallinen maanrakennusurakoitsija oli kertonut nähneensä kuvausta vastaavan koiran työmaallaan pariinkin otteeseen. Eräällä pikkutiellä olivat sitten tiet kohdanneet, Daisy viipotti tulemaan kohti ojaa pitkin. Tutun äänen kuultuaan koira oli pysähtynyt, katsonut hetken ja ampaissut suoraan isäntänsä syliin. Tyttö oli laihtunut, mutta muuten oma itsensä kaikki tassut tallella. Puhelu eläinlääkäriin varmisti sen, että akuuttia hätää ei ole, niinpä Daisy pääsi jo samana iltana lähtemään kohti kotia perheensä kanssa. Lauantaina neiti pääsi saunaan ja pesulle, oli kuulemma haissut lehmänlannalle ja ties mille... Tarinalla oli siis onnellinen loppu - toki on vielä edessä eläinlääkärintarkastus tällä viikolla, mutta "pahinta" oikeastaan tästä voi seurata se, että Daisy on onnistunut reissullaan viettelemään jonkun tuntemattoman uroskoiran ja että perheessä on kohta jos jonkinnäköistä karvakorvaa.

Kiitos kaikille avusta ja tuesta! Toivottavasti tämä tarina antaa voimaa niille ihmisille, joiden koira on karkuteillä.

t. Susa ja Daisyn perhe