ETSINTÄJOUKOT RY JÄRJESTÄÄ JÄSENTAPAAMISEN 18. LOKAKUUTA

Tänä vuonna Etsintäjoukkojen jäsentapaaminen järjestetään Pohjois-Pohjanmaalla. Paikaksi on valittu Ollila Kestitupa, joka sijaitsee Haapaveden Ollilanperällä.

Tapahtumaan ovat lämpimästi tervetulleita kaikki Etsintäjoukkojen jäsenet, joilla on vuoden 2008 jäsenmaksu suoritettuna viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. Viimeinen ilmoittautumispäivä tapahtumaan on sunnuntai 5. lokakuuta.

Varsinainen ohjelma aloitetaan iltapäivällä, noin kello 15.00, jotta kauempaakin tulevat ehtivät mukaan. Paikalle on kutsuttu Tytti Lintenhofer (koirakoulu Easy Dog) luennoimaan rauhoittavista signaaleista, meidän toimintaamme silmällä pitäen.

Lisäksi luvassa on yleistä keskustelua toiminnastamme, makkaranpaistoa, saunomista (mahdollisuus erilaisiin yrttihoitoihin) sekä tietysti muihin jäseniin tutustumista ja leppoisaa yhdessäoloa!

Tapahtumassa on myynnissä yhdistyksen tuotteita.

Tapahtuma on Etsintäjoukkojen jäsenille ilmainen. Kestituvalla on mahdollisuus yöpymiseen, joka maksaa 15 euroa henkilöltä. Hintaan sisältyy aamupala. Jos matkustat esimerkiksi junalla, kyyditys asemalta paikan päälle järjestyy.

Kyselyt tapahtumasta sekä ilmoittautumiset ottaa vastaan yhteyshenkilö
Seija Ollila.
Yhteydenotot joko sähköpostilla osoitteeseen:
seija.ollila@etsintajoukot.net tai puhelimitse: 040-8344205.

Mainitse ilmoittautuessasi, jos sinulla on ruoka-aineallergioita tms. Kerrothan myös, jos aiot yöpyä paikalla tai tarvitset kyytiä tapahtumapaikalle.

Toivomme paikalle mahdollisimman paljon jäseniämme ympäri maan. Uusien tuttavuuksien lisäksi tapahtumassa on mahdollista kuulla, minkälaista toiminta on eri puolilla Suomea.

TERVETULOA!

Etusivu
Etsintäjoukon etusivu.

Etsintäjoukot ry
Mikä Etsintäjoukot?

Yhteyshenkilöt
Täältä löydät oman kaupunkisi etsintäorganisaattorin.

Liity jäseneksi
Kuinka liittyä Etsintäjoukot RY:n jäseneksi

Tahdotko mukaan toimintaamme?
Ohjeet, miten toimia, jos kiinnostuit lähtemään toimintaamme mukaan.

Tue toimintaamme
Täällä ohjeet miten tehdä lahjoitus Etsintäjoukot ry:lle

Etsintäjoukkojen internetkauppa
Täältä voit ostaa itsellesi yhdistyksen tuotteita

Katoamisilmoitukset
Ilmoituksia kadonneista eläimistä.

Foorumi
Paikka etsintäjoukkoaiheiselle keskustelulle.

Tapahtumakalenteri
Tulevat tapahtumat, joihin Etsintäjoukot ry osallistuu.

Tiedotteet
Etsintäjoukot tiedottaa.

Kirjoituksia
Lemmikin katoamiseen liittyvää luettavaa.

Tarinoita
Eläinten katoamisiin, etsintöihin ja löytymisiin liittyviä kokemuksia.

Yhteistyökumppanit
Etsintäjoukkojen yhteistyökumppanit ja tahot joita tahdomme kiittää.

Tärkeitä linkkejä
Linkkejä eläimensä kadottaneille.




Etsintäjoukot 2007 © Sari Toivola & Ari Kankainen